Kilpailuraportti: Hanko Formula & Slalom SM 2014

Hangossa kilpailtiin 13-14.9.2014 formula luokan suomenmestaruudesta.

Vapaaehtoistyövoiman puute oli ajanut kilpailujärjestäjät siirtämään formula- ja slalom luokkien SM kilpailut kalenteriin varatuille varapäiville. Tämä ja kesälle tyypillinen erittäin kevyt tuuliennuste näkyikin kilpailijoiden vähäisenä osanottaja määränä. Lauantai aamuun herättiin lähes peilityynissä olosuhteissa, mutta päivän mittaan tuuli nousi kuten oli ennustettu ja kilpailussa saatiin ajettua yhteensä 5 formulaluokan lähtöä. Slalomiin tuuli ei valitettavasti riittänyt koko viikonloppuna joten kyseisen luokan suomenmestaruus titteli jäi tänä vuonna jakamatta.

Formula luokkaa hallitsi lähes suvereenisti TWIND teamin Joel Grönqvist jonka tasainen ja varma kilpaileminen toi palkinnoksi 1 sijan ja samalla suomenmestaruuden myös kaudella 2014. Rautio Sportsia edustava purjelautakonkari Jon Törnvall taisteli tiensä toiselle sijalle ja ilman muutamaa teknistä virhettä olisi varmasti laittanut hallitsevan mestarin ahtaalle. Vankkaa kokemusta ja positiivista meininkiä löytyi myös kolmannelta sijalta jolle itsensä purjehti Espoon Anders Smeds ja vei samalla myös masters luokan voiton. Naisten luokassa voiton vei Joensuun Maija Hakala ollen yleiskilpailussa sijalla 7.

Sunnuntaina tuuli ei riittänyt purjehtimiseen joten kilpailijat virkistäytyivät tutustumalla Hangon luonnonkauniisiin maisemiin.

Purjelautaliitto onnittelee voittajia!

Tulokset Formula SM Hanko 2014

Kuvat:Ian Rautelin, Markus Huhtinen

Korjaus tuloslistaan: Sijalla 12, Nina OKSA